Monet vanhemmat ihmiset vielä muistavat vanhan kunnon bingohallit. Ne ovat nykyään jo lähes kaikki lopetettuja ja vain muistoja, mutta aikoinaan bingohallit olivat tärkeitä sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja, joissa tavattiin kavereita pelaamisen merkeissä. Vaikka kaikki voitot olivat vain tavaravoittoja tai lahjakortteja alueen liikkeisiin, oli voitto kuin voitto aina kiva saada bingo-sanan huudettuaan.
Mitä sitten tapahtui, miksi bingohallit hävisivät? Asia on itseasiassa todella yksinkertainen. Suomen laki tai tarkemmin sanottuna arpajaislaki kielsi bingohalleilta rahapalkinnot, ja rahapalkinnothan ovat juuri niitä mikä saa ihmiset pelaamaan, kuten olemme loton ja esimerkiksi uusimman Eurojackpotin kanssa nähneet. Ei se pelkästään, että bingohalleista ei voinut voittaa rahaa vielä olisi lopettanut halleja, mutta siinä vaiheessa, kun Veikkaus aloitti omat bingopelit rahavoittoineen netissä, oli bingon ystäville avattu uusi pelikanava ja alkoi bingohallien alasajo. Moni bingonystävä menetti ison osan oman elämänsä sosiaalisesta puolesta, sillä vastaavia kokoontumispaikkoja pelaamisen merkeissä ei Suomessa ole, eikä kioskien tai kauppojen eteisiä voida sellaisena pitää.
Bingo siirtyy nettiin
Netin bingopelien rahavoitot kiinnostivat alusta alkaen osaa bingon ystävistä, mutta kaikki bingoilijat eivät siirtyneet nettipelaajiksi, vaan lopettivat koko bingoamisen. Nettipelit kuitenkin mahdollistivat aivan uuden pelaajasukupolven tutustuttamisen bingo-peliin, ja näin alkoi bingon uusi nousu kohti suosittua peliä. Bingo otti uuden askeleen.
Se mitä seuraavaksi tapahtui, on jo historiaa. Suomessa oli satoja bingosaleja ja urheiluseurat järjestivät omana varainkeruunaan bingotapahtumia ja bingoja on yhä silloin tällöin suomalaisissa ravintoloissa, mutta kaikki nämä bingotapahtumat ovat sellaisia, mistä pelaajat eivät voi voittaa rahaa, joten oli itsestään selvää, että kansa, joka tykkää pelata bingoa, etsisi sen uuden nettibingon kyllä itsekin. Nettibingoa ei tarvinnut edes erikseen sen enempää mainostaa, kun uudet pelaajat löysi uudet pelipaikat vain Googlea käyttämällä ja netin bingohuoneet ja arvonnat nousivat yhdeksi suomalaisten suosikkipeliksi netissä. Saihan nyt niistä peleistä rahavoittoja, eikä enää vain niitä kahvipaketteja tai etuseteleitä.
Nettipelinä bingo lähti uuteen nousuun ja samalla vanhasta pelistä julkaistiin uusia versioita, jotka kuitenkin kaikki perustuvat vanhaan kunnon bingopeliin, missä jokaisella pelaajalla on oma bingolappunsa tai useampi. Täysin automaattipeleissä pelataan tietokonetta vastaan mutta bingohuoneissa pelataan toisia pelaajia vastaan ja näitä bingon livepelejä on netissä käynnissä 24/7 eli viikon jokaisena päivänä ja koko ajan. Nettibingoa varten ei tarvitse lähteä kaupungille tai edes välttämättä avata omaa tietokonetta, sillä nykyään bingopelit toimivat myös älypuhelimessa täysin mobiilista eli pelata voi oikeasti lähes missä vain ja koska vain, vaikka matkalla ollessaan aurinkorannalla.
Lapsesta aikuiseen
Bingo on yksi niitä harvoja pelejä, jotka ovat säilyneet myös lasten peleinä ja muovisia bingopelejä on myynnissä monissa kaupoissa ja siksi se on tuttu todella isolle joukolle suomalaisia. Kaikki eivät tietenkään ole sitä pelanneet, mutta monet ovat sen kuulleet ja vaikka monet muut lastenkin pelit ovat jo digitalisoituneet, on bingolla vielä vahva kannattajakuntansa myös perinteisenä lasten pelinä, joka kelpaa myös aikuisten illanviettoon. Ja sitten kun ikää on se vähintään 18-vuotta voi aina rekisteröityä nettiin bingoa pelaamaan oikealla rahalla ja kenties saman ajanvietteen ohessa voittaa muutamia euroja tai enemmänkin – valinnanvaraa kyllä netistä löytyy.
Voidaan siis sanoa, että vaikka bingohallit katosivat ja samalla osa suomalaista perinnettä ja ihmisten sosiaalista kanssakäymistä, on bingo löytänyt uuden kanavan ja ehkä entistä enemmän pelaajia luokseen netistä. Netin bingohuoneet ovat parhaimmillaan myös sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja, sillä parhaissa paikoissa on mahdollista jopa chattaillä muiden pelaajien kanssa. Uudet tulevaisuuden tekniikat tuovat aivan varmasti bingosta myös todellisen suoratoista livebingon aivan näitä aikoina, jollei heti vuonna 2020 niin varmasti 20-luvun aikana ja bingo saa entisestään lisää vaihtoehtoja ja pelaajia puolelleen, niin kiva ajanvietepeli on kyseessä jopa ilman rahallista voittoa.